Arto Merisalo aitoja ajatuksia Artolta

PELASTAKAA OPETTAJA ANTTI KORHONEN - HIENO KAMPANJA, HYVÄ ASIA

On ollut ilo todeta, että suomalaiset ovat lähteneet laajalla rintamalla puolustamaan erotettua Alppilan koulun opettajaa Antti Korhosta. On yhtä iloinen asia todeta, että nettiadressin on allekirjoittanut valtava joukko suomalaisia, tätä kirjoittaessa luku taitaa lähennellä 200.0000 tuntumaa, kuin se, että Helsingin rikospoliisi katsoo osaltaan, ettei asiaan liity rikosta ja opetusministeri Jukka Gustafsson (Sdp) asettui myös puolustamaan opettajaa sekä sitä, että kouluissa täytyy voida säilyttää järjestys ja opettajien toimivalta puuttua häiriökäyttäytymiseen. Iloinen asia, että  MTV:n teettämässä tutkimuksessa 90% haastatelluista katsoo, että opettaja Korhosen tapa käyttää fyysistä voimaa on hyväksyttävä, eli fyysisen voiman käyttö häiriköivän oppilaan kurissapitämiseksi nähdään oikeaksi. Myös sisäministeri Päivi Räsänen on tällä kannalla lausumassaan. Gustafsson puolestaan totesi, että opettajilla on paitsi oikeus, myös velvollisuus puuttua uhkaaviin tilanteisiin voimakeinoin.

Kansan oikeustaju on ollut asiassa selkeää. Vanha sanonta, ”joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee” on edelleen oikeassa. Kun itse kävin koulua vuosina 1972-1982, oli käytössä vielä vanhanaikaisia ja hyviä kasvatusmenetelmiä niin kouluissa, kuin kotonakin. Jo lapsesta lukien opettelin kunnioittamaan omia vanhempia ja muita vanhempia ihmisiä sekä koulussa opettajia. He olivat auktoriteetteja. Siihen aikaan joutui nurkkaan, sai tukkapöllyä, karttakeppiä ja luunapin tai korvatillikan. En usko kenenkään saaneen niistä elinikäisiä vammoja sieluunsa fyysisistä vammoista puhumattakaan. Se oli sen aikakauden kasvatusta ja silloin opettajilla oli aivan toisenlainen asema ja auktoriteetti, sitä eivät oppilaat kyseenalaistaneet. Turhaa uhoilua ei esiintynyt ja häiriköt laitettiin kuriin tai heidät jopa erotettiin koulusta. Istuin itse jokusen vuoden yläasteaikanani kouluneuvostossa ja tulin tuntemaan yhäti vaikeammat ongelmat koulujen häiriökäyttäytymisessä sekä opettajien toimivallan ja toimintamahdollisuuksien supistumisen häirikköoppilaiden osalta.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukainen  on esiintynyt opettaja Antti Korhosen asiassa ja siitä alkaneessa keskustelussa erinomaisen suoraselkäisesti ja oman ammattikuntansa edustajille ja puheenjohtajalle kuuluvalla jämeryydellä. Selkeät kommentit ja näkemykset eri tv-uutisissa ja lehdissä ovat osoittaneet, että OAJ on valinnut Luukkaisessa itselleen selkeän ja linjakkaan puheenjohtajan, joka uskaltaa laittaa itsensä peliin, kun asia ja tilanne sitä vaatii. Tällaisia puheenjohtajia kaipaisi nähdä monissa muissakin ammattijärjestöissä ja liitoissa. Myös Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja Laura Nurmisen toiminta ansaitsee kiitoksen.

Toisen oppilaan Antti Korhosesta ja häirikköoppilaasta kuvaaman kännykkäkameran videokuvan osalta siinä näkyy julkisuuden tietojen mukaan vain pieni osa tapahtumasta, itse oppilaan provosointi ja häiriköinti on (ehken tarkoituksella) jäänyt videoklipistä pois. Tilanne on ehken tarkoituksella provosoitu oppilaiden tai häirikköoppilaan ja kuvaajana toimineen oppilaskaverin toimesta niin, että opettaja Korhosesta voitaisiin esittää julkisuuteen negatiivinen kuva ja videoklippi, joka ei edes kerro tosiasiallista kuvaa tapahtumista? Jos opettaja Korhonen olisi syyllistynyt johonkin väärään tai rikokseen, olisi Helsingin rikospoliisi puuttunut asiaan eikä poliisi olisi tehnyt  päätöstä rikostutkinnan päättämisestä ja todennut, että poliisin näkökulmasta ei ole tapahtunut rikosta.

Olen sitä mieltä, että olisi reilua julkistaa sen häirikköoppilaan nimi ja tiedot, joka koko episodin aiheutti. Jospa hän, tukijoukkonsa ja perheensä voisivat sen jälkeen miettiä, millainen ”sankari” tämän episodin aikaansaanut oppilas oikein tosiasiassa on??!! En jaksa olla miettimättä vaihtoehtoa, että opettaja Korhonen saatettiin tarkoituksella saattaa tällaiseen tilanteeseen provosoinnin tuloksena, jotta häirikköoppilas tukijoukkoineen voisi sitten tuoda asian julkisuuteen ja järjestää opettaja Korhoselle potkut.

Alppilan yläasteen rehtori ja Helsingin opetusviraston linjajohtaja, jotka päättivät opettaja Korhosen potkuista ja potkuja esittivät, ansaitsisivat  kumpikin itse huomautuksen ja minimissään kirjallisen varoituksen työnantajaltaan epäasiallisesta käytöksestä sekä toisaalta heidän menettelynsä ja toimintansa virkamiehinä ja virkavastuulla tulisi selvittää myös viranomaistoimena. Ovatko he tarkoituksella kiirehtineet opettaja Korhosen erottamista, ovatko motiivit olleet oikeat, onko takana ollut muita henkilötason tai henkilökohtaisia kaunoja? Opettaja Korhonenhan on kertonut olleensa Alppilan yläasteen rehtorin kanssa eri linjoilla ja ilmeinen näkemysero sekä henkilötason erimielisyydet opettaja Korhosen ja rehtorin kesken ovatkin olleet tosiasiallisempi syy Korhosen potkuille. On valitettavaa, että perusopetuksen linjajohtajakin on hätiköinyt ja toiminut täysin linjasta poiketen, onhan yksin hänen johtamallaan sektorilla vuosittain 350-400 tapausta, joissa opettaja on joutunut vaara- tai uhkatilanteeseen tai poistamaan oppilaan voimakeinoin luokasta tai muusta koulun tilasta. Myös Espoon ja Vantaan vastaavat luvut ovat sadoissa. Miten siis opettaja Korhonen nyt yhtäkkiä erotetaan, kun vastaavia tapauksia on saman opetusviraston linjajohtajan alaisuudessa useita satoja joka vuosi??!!

Olen tutustunut perusopetuslain 7 luvun 36 §:n sisältöön. Jo yksin maallikko ymmärtää sen luettuaan, että kurinpitoasioissa rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa oppilas, joka ei noudata saman lain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Sama poistamisoikeus koskee oppilaan poistamista koko koulun alueelta. Perusopetuslain 36b §:n 2 momentissa säädetään selkeästi siitä, että jos oppilas tekee vastarintaa ja yrittää välttää poistamisen, on rehtorilla ja opettajalla oikeus käyttää oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja. Rehtori ja opettaja voivat toimia poistamisasiassa yhdessä tai erikseen. Perusopetuslain 36 § ja sen a,b ja c kohdat tukevat kaikilta osin opettaja Antti Korhosen ja jokaisen samalla tavalla häirikköoppilaan toimintaan puuttunutta tai puuttuvaa opettajaa.

OAJ:n ja Helsingin opettajien yhdistyksen ke 10.04.13 järjestämän mielenosoituksen ja Antti Korhosta tukevan nettiadressin kautta on voitu nähdä, että kansalaisten oikeustaju on opettaja Antti Korhosen takana ja että kansa haluaa koulujen häirikköoppilaat kuriin ja heille selkeät rajat sekä opettajille  selkeät toimintamahdollisuudet ja valtuudet toimia perusopetuslain säätämällä tavalla.

Uudelleen toistan, että opettaja Korhosen toiminta on ollut ymmärrettävää ja tämän poistaman häirikköoppilaan toiminta kaipaisi selvitystä ja hänen kotiolonsa sekä kasvatuksensa olisi mielenkiintoista selvittää tarkemmin. Esimerkiksi hänen vanhempiensa haastattelun kautta olisi mukava kuulla, miten he kokevat lapsensa toiminnan ja oman onnistumisensa kasvattajina??!! Ajatus, että yläasteikäisen häirikkötoiminta pitäisi hyväksyä tai ettei perhe siihen puutu ja sitä tuomitse, on kummallinen. Nyt keskustellaan vain kärjistyneestä tapahtumasta, unohdetaan samalla se, kuka tai mikä aiheutti tapahtuman, eli sen, että miksi opettaja Korhonen joutui puuttumaan asiaan ja poistamaan oppilaan Alppilan yläasteen ruokalasta??!! Oikein toimittuaan Korhonen palkittiin potkuilla ja oppilas, joka koko tilanteen aikaansai ja aiheutti sekä hänen ”tukijoukkonsa” ja perheensä, katosivat ”maan alle” ja jäljelle jäi vain häirikköoppilaan kaverin kuvaama lyhyt videoklippi tapahtumien loppuosasta.

Häirikköoppilaat ovat järjestäneet Suomen kouluissa jo kaksi hirvittävää tragediaa. Kauhajoella ja Tuusulan Jokelassa. Muitakin erilaisia episodeja on ollut. Mitä pitää vielä tapahtua??!! Siis jos häiriökäyttäytymiseen ei saa puuttua ja häirikköoppilasta poistaa tiloista??

Tietyssä iässä oppilaat oppivat (siis häirikköoppilaat) käyttämään hyödykseen sitä, ettei koulussa opettajilla ole enää entisenlaista auktoriteettia ja heidän arvovaltansa murenee jatkuvasti. Kun vielä vallalla on käsitys, ettei opettajaa saisi (vaikka perusopetuslaki edellä kerrotusti antaa siihen täydet oikeudet) poistaa voimatoimin häirikköoppilasta ja ettei tätä voisi rangaista toimminnastaan, on edessä enemmän ja ennemmän ongelmia, jotka voivat paisua suureksi, ellei rajoja laiteta ja opettajien toimintamahdollisuuksia turvata. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkanen on oikeassa, että nyt päättäjien on otettava kantaa, mitä kouluissa opettajilta halutaan ja odotetaan?! Jos hyvä opetustaso ja Suomen hyvin toimiva koulujärjestelmä halutaan turvata ja ylläpitää, tulee opettajille antaa arvonsa, toimintamahdollisuudet ja taata mahdollisuus pitää yllä kuri ja järjestys kouluissa. Kaikissa asioissa on aina  puolensa, mutta tässä asiassa on helppoa asettua opettajien ja Alppilan tapauksessa opettaja Antti Korhosen taakse ja tueksi sekä yhtyä ajatukseen: Pelastakaa opettaja Antti Korhonen! Lisätä myös, että: pelastakaa Suomen kouluissa kuri ja järjestys! Silti emme saa unohtaa, että päävastuu on kasvatuksen osalta vanhemmilla, kodilla ja perheellä. Vastuuta ei voi kasvatuksen osalta ”ulkoistaa” koululle, opettajille tai kenellekkään muullekaan. Se on aina kuulunut ja kuuluu vastakin jokaisessa perheessä vanhemmille, äideille ja isille! Häirikkökäyttäytyminen kertookin useimmiten kodin ja perheen ongelmista. Jotakin on pahasti vialla, jos lapsi tai nuori reagoi häirikkökäyttäytymisenä koulussa ja muissakin yhteyksissä.

Antti Korhosen kohtalo selvinnee kevään aikana. Opetusvirasto väittää edelleen Korhosen toimineen liian rajusti ja potkujen olleen oikea ratkaisu. Aika näyttää.

Suomen tulevaisuus on nuorissa, nuorisossa. Meidän kaikkien kannattaa siis antaa aikaamme lastemme ja lastenlastemme elämään. Olen tässä suhteessa huono neuvomaan muita, olen oman lapseni nuoruusajan matkustanut ja tehnyt pitkiä työpäiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia. Niitä menneitä vuosia ei voi saada takaisin, vaikka kuinka ne tahtoisi hyvittää. Omassakin perheessäni kasvatusvastuu ja arkielämän vastuu oli lapseni osalta suurelta osin äidin vastuulla. Usein tulee mietittyä menneitä vuosia, jolloin isänä olin aivan liian vähän läsnä kaikessa. Jos elämässäni saisin joitakin asioita elää uudelleen, olisi se tämä elämänalue. Lapseni lapsuus, nuoruus, perheelle annettu aika ja perhe-elämä. Peiliin katsoessani näen syyllisen ja epäonnistujan, joka ei voi koskaan noita vuosia elää uudelleen eikä korvata tai hyvittää lapselleen ja perheelleen. Silti saan olla onnellinen ja ylpeä isä. Lapsestani tuli tasapainoinen nuori, nyt jo aikuinen ja ensimmäisen loppututkintonsa suorittanut fiksu nuori nainen! Isästäänkin riippumatta. Perheeseen ja lapsiin sekä nuoriin kannattaa panostaa!

Kouluille sekä opetustyölle työrauhaa toivottaen kevään odotuksen ohessa!

Arto Merisalo

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat