*

Arto Merisalo aitoja ajatuksia Artolta

VAALIRAHOITUKSESTA JA SEN VAIKUTUKSISTA

Suomen Keskustan ja Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen puoluesihteerit kertoivat eilen YLE:n uutisille kummankin puolueen tavoitteesta leikata eduskuntavaalien 2011 puoluekohtaista vaalibudjettiaan. Keskusta on aikeissa pudottaa budjettinsa 1,5 miljoonasta eurosta noin 800.000 euroon ja SDP 1,4 miljoonasta eurosta noin 1,0 miljoonaan euroon. Muutos on puolueiden omien kampanjoiden osalta merkittävä.                                       

Suuntaus vaalibudjettien pienentämisen osalta on terve, joskin se tulee kummankin puolueen osalta olemaan tässä tilanteessa väärin arvioitu toimenpide. Molempien puolueiden sekä Keskustan, että SDP:n kannatus on surkeassa tilassa. Ja ainakin Keskustan osalta kannatus vain tuntuu jatkavan laskuaan. Nyt kumpikin "auringonlaskun" puolue nimenomaan tarvitsisi vahvaa kampanjointia niin mediassa, kuin jalkatyön ja jäsenistön kautta kentällä. Kummankin puolueen kenttäkoneisto olisi saatava toimintaan.1970-1980 lukujen aktiivinen puolueorganisaatioiden kenttätyö olisi nyt molemmille enemmän kuin tarpeen.

Viimeisten 4-5 eduskuntavaalikampanjoiden  (1991, 1995, 1999, 2003 ja 2007) osalta yksittäisten ehdokkaiden vaalibudjetit ovat kohonneet järjettömyyksiin. Ehdokkaiden medianäkyvyyden vuoksi ovat kampanjoiden budjetit kohonneet jopa 120.000 euroon. Voi vain kysyä, missä on järki jos ehdokkaan kampanjabudjetti on tasoa 60.000-120.000 euroa. Tätä on hyvä verrata kansanedustajan palkkaan. Kuukausipalkka on bruttona luokkaa 6.000 euroa/kk, eli 72.000 euroa vuodessa ja 288.000 euroa vaalikaudessa. Jotkut siis kampanjoivat liki puolet bruttopalkastaan ja tämä tarkoittaa tietysti, että pitää myös tulla valituksi. Maakunnissa pärjää hyvin 25.000-30.000 eurollakin, edellytyksenä tosin se, että ehdokkaalla pitää olla aktiivinen ja hyvä taustatiimi takanaan, joka tekee vahvasti kenttätyötä ja ehdokas itse aktiivisesti kiertää lähes vuoden ennen vaaleja omaa maakuntaansa. Toki kampanjoiden hinnoissa on eroja. Maakuntien median hinnoittelu kun vaihtelee varsin paljon. Kalleimmat kampanjat joudutaan tekemään maakunnissa, jotka ovat nk. yhden median aluetta. Maakuntaa hallitseva maakuntalehti kun voi hinnoittelussaan käyttää lähes täydellistä monopolia. Mutta markkinataloudessa sekin on sallittua.

Pääpaino vaalirahoitusten kustannusten leikkauksissa ja säästöissä tulisi mielestäni olla yksittäisten ehdokkaiden kampanjoissa. Tosin kahden ja puolen vuoden ajan käyty vaalirahakohu takaa sen, ettei elinkeinoelämä, eri yhteisöt sen enempää kuin monet yksityisetkään, halua enää tukea ehdokkaita julkisen leimaamisen ja mediakohun pelossa. Sama ongelma on myös puolueilla. Seminaariliput, taulut ja muu myyntimateriaali eivät varmasti käy kaupaksi samalla tavoin kuin ennen. Yritykset, yhteisöt ja yksityiset ovat kriittisiä sekä puoluiden, että ehdokkaiden tukemiseen. Toisaalta suurin kärsijä muutoksessa on media, joka vaalirahakohun käynnisti ja aikaansai yhdessä Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin kanssa. Vaalirahakohun hyvät puolet tiedämme. Avoimuus on lisääntynyt ja lainsäädäntö saatiin uusituksi vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Mutta median omasta näkökulmasta se häviää ilmoitustuloissa merkittävästi aiempien vuosien tuloihinsa verrattuna.

Jos puolueet vähentävät 30-50 % vaalibudjeteistaan ja ehdokkaat tekevät saman, tarkoittaa tämä rajua pudotusta median tuloihin vaalimainonnan osalta. Sekin on surullista sillä maakuntalehtiä ja hyvin toimivaa mediaa tarvitaan. Mm. monille lehtitaloille näillä tulolähteillä on ollut ja edelleen on, suuri merkitys.

Kansallinen Kokoomus ja RKP, joilla puolueen talous on erinomaisessa kunnossa, on nyt tilaisuus median kautta tehdä puolueina näyttävä ja arvoistaan kertova kampanja. Perussuomalaisilla taas kenttätyö (vanhan SMP:n tapaan) on keskeinen tekijä ja medianoste Timo Soinin sekä puolueen osalta tekee ilmaista kampanjaa puolueen hyväksi joka päivä.

Tärkeintä on kuitenkin avoimuus ja se, että eduskuntavaaleissa 2011 jo noudatetaan uutta vaalirahoituslakia. Medialla on kansalaisten puolesta valtaa käyttävien ja valtaan pyrkivien valvontatehtävä. Ja sitä tehtävää nykymedia on hyvin hoitanutkin !

Korkeat vaalirahabudjetit, siis rahalla eduskuntapaikasta kisaaminen, ovat ajaneet tilanteen siihen, että eduskuntaan eivät välttämättä tule valituksi maakuntien parhaat voimat. Toisaalta kampanjoiden vaalirahakatto ajaisi tilanteen siihen, että vain julkisuudessa tunnetut henkilöt tulisivat valituksi ja edustajien vaihtuvuus vaaleissa saattaisi jäädä pieneksi.

Uskon, että maakunnissa vahvasti politiikassa vaikuttavat naiset ja miehet erottuvat joukosta ihan siedettävällä kampanjabudjetilla kunhan jaksavat vain edellä mainitusti riittävän aktiivisesti kiertää "turuilla ja toreilla" tapaamassa kansaa. Paavo Väyrysen vanha ohje presidentinvaaleista 1994, että "kättelen vaikka kaikki, jos on tarvis" on hyödyksi maakunnassa kenttätyötä tekeville. Eikä yksin kättely, vaan kuuntelu ja keskustelu. Maakuntien väki arvostaa ehdokkaiden avoimuutta, keskustelu- ja kuuntelemistaitoa tuon Paavon ohjeistaman kättelyn lisäksi. Läsnäolo ja näkyminen, mielipiteiden esittäminen maakunnan mediassa jne ovat perinteisiä keinoja ehdokkaille näkyä ja kuulua !

Paluu perinteisempään vaalikampanjointiin on siis kovin tervetullut valtavien rahalla tehtyjen kampanjoiden ja vaalirahabudjettien kasaamisen sijaan. Siinä suhteessa Keskusta ja SDP ovat oikealla tiellä ! Maakunnista tulisi saada aktiivisimmat ja parhaat voimat liikkeelle ehdokkaina, jotta puolueilla olisi uskottavat ja hyvät listat. Keskustan ja SDP:n osalta nyt esitetyt maakuntien listat eivät tuossa erityisen hyvin vakuuta. Minne kummallakin puolueella ovat kadonneet heidän vahvat maakuntavaikuttajansa eduskuntavaalien 2011 listoilta ?

 

Arto Merisalo

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat